YTN finanssiala

YTN finanssiala muodostuu rahoitus- ja vakuutussektoreista, joilla työskentelee yli 9000 akavalaisten liittojen jäsentä.

YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö, jonka jäseninä on 22 akavalaista liittoa. YTN edustaa finanssialalla työskenteleviä asiantuntijoita ja esimiehiä, jotka ovat järjestäytyneet akavalaisiin liittoihin.

Tapahtumakalenteri

« Helmikuu 2012 »
M T K T P L S
5 30 31 1 2 3 4 5
6 6 7 8 9 10 11 12
7 13 14 15 16 17 18 19
8 20 21 22 23 24 25 26
9 27 28 29 1 2 3 4

Pikakysely

Tyydyttikö sopimusratkaisu?

Toimintaohjeet ylityö- ja vapaa-ajalla matkustamisen kiellon ollessa voimassa

Rahoitusalaa koskeva ylityö- ja vapaa-ajalla matkustuskielto

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry on julistanut rahoitusalaa koskevan ylityökiellon ja vapaa-aikana matkustamisen kiellon alkamaan 2.11.2011 kello 6.
Kielto on laillinen, koska ylitöistä ja matkustamisesta säännöllisen työajan ulkopuolella on aina muutoinkin oikeus kieltäytyä. Ylityön tekeminen ja vapaa-aikana matkustaminen vaatii työaikalain 18 §:n mukaan aina työntekijän suostumuksen.


Kiellon aikana työskennellään ja tehdään työmatkoja vain säännöllisenä työaikana.


Ylityökiellon voimassa ollessa rahoitusalan sopimuksen piiriin kuuluvat YTN-liittojen jäsenet pitäytyvät säännöllisessä työajassaan, joka on yleensä 7 tai 7,5 tuntia vuorokaudessa maanantaista perjantaihin.
Liukuvasta työajasta huolimatta pidättäydytään normaaliin työpäivään eli ei jatketa työskentelyä yli normaalin päivittäisen työajan. Ylityökiellon aikana liukumasaldoa ei siis saa kerryttää.

Osa-aikaiset työntekijät tekevät vain työsopimuksen mukaisen työmääränsä ja pidättäytyvät lisätyöstä.


Varallaolo, hälytysluontoinen työ ja puhelinohjeet


Vapaa-aikana ei vastata työasioita koskeviin puheluihin. Tämä koskee myös vapaamuotoista puhelinpäivystystä. Jos päivystyksestä ja varallaolosta on jo aikaisemmin sovittu ja siitä maksetaan kiinteää korvausta, puhelimeen vastataan, mutta mitään toimenpiteitä ei tehdä, eikä myöskään lähdetä tekemään ylitöitä (esimerkiksi korjaamaan vikoja ICT-toiminnoissa).

Uusia varallaolosopimuksia ei 2.11.2011 kello 06.00 jälkeen tehdä.

 
Lisätyö
Lisätyötä ei tehdä, se on ylityökiellon piirissä.
 
Työtuntijärjestelmän muutos
Työtuntijärjestelmään ei saa tehdä muutoksia, jos sillä pyritään kiertämään ylityösäännöksiä.
 
Työajan pidentäminen ja työaikakokeilu
Työajan tilapäinen pidentäminen ja työaikakokeilu ei ole luvallista ylityön kiertotarkoituksessa.
 
Työajan porrastaminen, vuorotyö
On mahdollista, että työnantajat pyrkivät selviytymään tilanteesta järjestelemällä työajan alkamis- ja päättymisajankohtia. Tällöin on huomattava, että siirtyminen esimerkiksi porrastettuun työaikaan on paikallinen sopimisasia. Se merkitsee myös sitä, ettei työajan sijoittelu yleensäkään ole työnantajan yksipuolisesti määrättävissä, vaan siitä on sovittava. Vallitsevassa tilanteessa sopimuksia ei ole syytä tehdä.
 
Sijaisuus
Sijaisuus voidaan hoitaa normaalin työajan sisällä. Työajan ulkopuolella sijaisena ei toimita.
 
Ennen ylityökieltoa sovitut ylityöt
Ennen ylityökieltoa sovittuja ylitöitä ei tehdä, ne ovat ylityökiellon piirissä.
 
Komennustyöt
Ylityötä ei tehdä työkomennuksen aikana. Matka-aikaa ylityökielto ei koske, mutta kun yhdessä ylityökiellon kanssa on annettu vapaa-aikana matkustamisen kielto, noudatetaan käytäntöä, että ainoastaan työajalla matkustetaan.
 
Koulutus työajan ulkopuolella
Ylityö- ja vapaa-aikana matkustamisen kielto koskee myös työnantajan järjestämiä koulutuksia sekä koulutuksia, joissa itse toimii kouluttajana. Näissä matkustaminen tulee tapahtua säännöllisenä työaikana esimerkiksi siten, että henkilö ensin tulee työajan alkaessa omaan työpisteeseensä ja palaa sinne työajan puitteissa. Jos koulutus on kauempana toisella paikkakunnalla, henkilö matkustaa sinne jo edellisenä päivänä säännöllisenä työaikanaan, sekä palaa (mahdollisesti koulutuksen jälkeisenä päivänä) säännöllisenä työaikanaan.

Virkistäytymistilaisuudet
Työnantajan järjestämiin virkistäytymistilaisuuksiin, esimerkiksi pikkujouluihin tai teatteriin, voi osallistua, koska ne eivät ole työaikaa.

Päivystäminen ylityö- ja vapaa-ajalla matkustamisen kiellon aikana
Normaalitilanteessa ei pidä töihin ryhtyä eikä puhelimessakaan ohjeita antaa säännöllisen työajan ulkopuolella. Mikäli taas tapahtuu joku suurempi ennakoimaton ongelma, joka poikkeaa
säännöllisestä toiminnasta ja uhkaa henkeä, terveyttä, omaisuutta sekä ympäristöä, täyttää se hätätyön tunnusmerkit ja on siten luvallisten töiden piirissä.

Työnantajalla on periaatteessa mahdollisuus hakea YTN:n keskuslakkotoimikunnalta työlupia hankaliin erikoistapauksiin. Lupahakemukset käsittelee YTN:n keskuslakkotoimikunta (tyoluvat(ät)ytn.fi).
 
Hätätyö
Jos työ täyttää työaikalain mukaiset hätätyön tunnusmerkit, työ suoritetaan. Ennen työn suorittamista on syytä tarkistaa hätätyön tunnusmerkkien toteutuminen. Hätätyöhön liittyvien lakien mukaan tunnusmerkit täyttyvät, kun luonnontapahtuma, tapaturma tai muu seikka, jota ei ole voitu ennakolta tietää, on aiheuttanut keskeytyksen liikkeen, laitoksen tai yrityksen säännöllisessä toiminnassa tai vakavasti uhkaa johtaa sellaiseen keskeytykseen tai hengen, terveyden tai omaisuuden joutumiseen vaaranalaiseksi.
Jos edellä mainituista seikoista syntyy epäselvyyttä, on syytä olla yhteydessä YTN:n asiamiehiin.
Työnantajan on työaikalain 21 §:n 3 momentin mukaan viivytyksettä tehtävä työsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus hätätyön syystä, laajuudesta ja todennäköisestä kestoajasta. Ilmoituksessa on oltava myös yhteyshenkilön lausunto
 
Ulkopuolisen työvoiman käyttö
Ulkopuolisen työvoiman käytön osalta on noudatettava yt-lain määräyksiä. Niiden mukaan työnantajan on tehtävä suunnitellusta käytöstä etukäteen ilmoitus henkilöstöedustajalle, joka voi vaatia asian käsittelemistä yt-menettelyssä. Tänä aikana ulkopuolista työvoimaa ei saa ilmestyä työpaikalle.
Mahdolliset rikkomukset tulee välittömästi ilmoittaa liittoon.
 
Järjestäytymättömät henkilöt
Myös YTN-liittoihin kuulumattomien tulee noudattaa ylityökieltoa ja vapaa-ajalla matkustamisen kieltoa. Jäsenet voivat kehottaa ja valvoa, että he noudattavat ylityökieltoa. Luonnollisesti paras ratkaisu on, että järjestäytymättömätkin saadaan liittymään omaan YTN-liittoonsa.

Työnantajan painostusta rikkoa laillinen työtaistelutoimi ei pidä suvaita. Mikäli työnantajan puolelta ilmenee epäasiallista käytöstä, kuten uhkailua tai painostusta kiellon rikkomiseen, tulee ottaa yhteyttä välittömästi omaan yhteyshenkilöön sekä YTN:öön.